|
|
|||||||
Elokuvat
One Piecestä on tehty yhdeksän elokuvaa, joista kaksi viimeisintä perustuvat sarjan aiempiin tapahtumiin. Tekeillä on myös kymmenes elokuva, joka aiemmin ilmestyneistä poiketen on Odan itsensä käsikirjoittama. 1. One Piece: The Movie (2000) Ensimmäisessä OP-elokuvassa tapahtumapaikkana on saari, jonne legendaarinen piraatti Woonan on huhujen mukaan kätkenyt elämänsä aikana keräämänsä saaliin - eli kokonaisen vuoren kultaa! Tarina alkaa nälkää näkevien Olkihattupiraattien joutuessa törmäyskurssille Woonanin kultaa etsivän merirosvon El Dragon ja tämän miehistön kanssa. Luffy ja Zoro joutuvat erilleen Namista ja Usoppista ja tutustuvat Tobioon ja tämän isoisään Ganzoon. Tobiokin haluaa löytää Woonanin, mutta ei kullan takia - poika tahtoisi kovasti liittyä tämän miehistöön tullakseen jonain päivänä yhtä mahtavaksi merirosvoksi. Nami ja Usopp päätyvät "kultasaarelle", jonne myös Luffy ja Zoro uusine ystävineen pian ilmaantuvat. Myös El Drago miehistöineen on saarella. Ja tappeluhan siitä syntyy. 2. Clockwork Island Adventure (2001) Olkihattupiraatit viettävät rauhaisaa päivää rannalla, kunnes he huomaavat jonkun yrittävän varastaa Going Merryn! Heidän epäonnekseen varas onnistuu toimissaan ja piraatit jäävät ilman laivaa. Vuokraveneellä seilaten he lähtevät etsimään Merryä ja törmäävät varasveljeksiin, Akisuun ja Borodoon. Paikalle ilmaantuu myös muutama hirviömäisten Trump-piraattien laivoista ja Olkihattupiraateille selviää Going Merryn olinpaikka - varasveljesten mukaan se on Trump-piraattien tukikohdassa Clockwork Islandilla. Hävittyään lyhyen taistelun Boo-Jackia sekä Honey Queenia vastaan Olkihattupiraatteja kohtaa toinenkin menetys: Trump-merirosvot vievät myös Namin tukikohtaansa! Varasveljesten avustuksella Luffy, Usopp, Zoro ja Sanji pääsevät Clockwork Islandille noutamaan laivaansa ja navigaattoriaan. Mutta vaikuttaa siltä, ettivät jauhot Borodon ja Akisun pussissa ole aivan puhtaita... 3. Chopper's Kingdom on the Island of Strange Animals (2002) 4. Dead End Adventure (2003) 5. Curse of the Sacred Sword (2004) 6. Baron Omatsuri and the Secret Island (2005) 7. The Giant Mechanical Soldier of Karakuri Castle (2006) 8. The Desert Princess and the Pirates (2007) 9. Episode of the Island of Perpetual Winter (2008) |
Yhteistyöläiset 4/4 ![]() ![]() ![]() ![]() Sisarsivut ![]() Kuulumme ![]() Asennettu 02.06.2008 Ilmestymiskalenteri |
|||||||