Title: ♥ Kirsikkasuudelma ♥
Author: zin
Rating: K-7
Fandom: One Piece
Genre: romance
Pairing: arvaa. ♥
Warnings: ei tässä mitään yhtä suukkoa shokeeraavampaa pitäisi olla.

Summary: ...ja miksi ihmeessä toinen oli tehnyt niin? Vastaus kysymykseen oli yksinkertainen: “Sulla oli kermavaahtoa siinä.”

A/N: Aawws. Suloinen(ko?) ficci yhdellä lempiparituksistani. Tehty ystävänpäivälahjaksi rakkaalle Tora-chanille, joka aivan varmasti rakastaa tätä.

***

Mikään ei kestä ikuisesti.
Nuoret poimuvuoristot kuluvat vuosituhansien saatossa maan tasalle, happosateet syövyttävät vuosikymmenessä seinien marmorin pilalle ja tuhatvuotiset tammet kaatuvat kirveiden raivatessa alaa viljalle. Suhteista kestävimmätkin päättyvät aikanaan eroon, alttarilla vannottu rakkaus hiipuu ja poimimattomat kirsikat mätänevät puihin. Valtavat tulivuorenpurkaukset peittävät sinitaivaan tuhkaan, taivaalla seilaavat saaret putoavat maahan ja meret kuivuvat. Voittamattomiksi luullut soturit voitetaan ja menneisyyden haamut varastavat vaivalla saavutetun kunnian.
Aika tuntuu ottaneen silmätikukseen muutamia asioita, ja jäätelö on yksi näistä. Ja etenkin kun puhutaan lämpimistä olosuhteista.

Iltapäivän aurinko porotti laivan kannelle paahtavan kuumana. Hentoinen tuulenvire liikutteli hieman ilmaa, mutta tuomatta kaivattua helpotusta läkähdyttävään lämpötilaan. Purjeet roikkuivat löysinä ja turhina, eikä kukaan viitsinyt näin kuumalla soutaakaan. Laiva siis kellua jökötti paikallaan vain hentojen aaltojen liikuteltavana. Aukinaisten ikkunoiden edessä ilma väreili lämpötilan vaihdoksesta johtuen. Kannen alla ei ollut kuin hiukan viileämpää kuin ulkona, mutta silti suurin osa laivan asukkaista oleili siellä, hakien oleskelun kannalta miellyttävämpää paikkaa. Kuumuutta paennut vihreähiuksinen mies, jonka ensinäkemältä arvioisi noin kaksikymmentävuotiaaksi, pyöritteli tylsistyneenä lusikkaa jälkiruokakulhonsa pohjalla. Vasta viisitoista minuuttia sitten kulhossa oli ollut kieltämättä herkullisin hänen koskaan syömänsä jäätelöannos kirsikoilla ja kermavaahdolla, mutta aika – ja tietysti nälkä – olivat tehneet tehtävänsä. Tuloksena oli todella ...tuota... mielenkiintoisen näköistä vaaleanpunertavaa (jäätelö oli ollut mansikkajäätelöä) mössöä ja yksi pohjalle unohtunut kirsikan kivi.

Zoro risti jalkansa pöydän alla ja nojautui taaksepäin tuolissaan. Kun tahaton haukotus karkasi hänen huuliltaan, mies alkoi vakavasti harkita päiväunia. Hän oli tullut keittiöön siinä toivossa, että huoneen jääkaappi viilentäisi tukahduttavan kuumaa ilmaa, mutta oli saanut todeta toivonsa turhaksi. Näin kuumassa oli turha edes yrittää saada mitään aikaan ja tuskinpa heidän kimppuunsa hyökättäisiin juuri nyt. “Kunhan vain se kokinperhana pysyisi poissa”, Zoro ajatteli. Viimeisin asia, mitä hän juuri nyt halusi oli se, että Sanji ryntäisi kovalla metelillä keittiöön ja komentaisi hänet nukkumaan jonnekin muualle. Luffyn kuorsaus ja riippumatossa pyöriminen eivät jaksaneet kiinnostaa Zoroa, mutta myönnettävä oli, että ne häiritsivät. Puhummattakaan Usoppin unissapuhelusta. Ja siinä oli toinen syy sille, miksi hän oli hakenut turvapaikkaa keittiöstä. Yleensä siellä ei vaivautunut säätämään kukaan muu kuin Sanji, joka ainakin hetki sitten oli vielä nukkunut omassa riippumatossaan miesten tiloissa.
Huokaisten Zoro painoi silmänsä kiinni, ajattelematta mitään erityistä.

***

Hän ei tiennyt, kuinka kauan hän oli siinä torkkunut. Uneen tunkeutunut tosielämän ääni oli rikkonut rauhan ja saanut hänet avaamaan silmänsä. Näky, jonka hänen uniset silmänsä näkivät, ei ollut mitenkään erityinen tai tavallisuudesta poikkeava. Huone oli sama, kalusteet olivat samoilla paikoilla ja muuttumattomia, ainoastaan yksi asia oli muuttunut. Aiemmin toisaalla ollut Sanji oli nyt täällä. Ei siinä mitään kummallista ollut. Zoro ihmetteli vain sitä, että miksi toinen oli vaivautunut avaamaan oven niin hiljaa ja kävelemään niin äänettömästi. Tavallisesti kokkia eivät häirinneet yhtään miekkamiehen nukkumisyritykset, joten mistä nyt oikein tuuli?
“Ai, sori. Heräsit sittenkin”, vaaleahiuksinen kokki lausahti, luomatta katsettaan uniseen Zoroon, joka hämmästyi vielä enemmän. Hän ei tiennyt, mikä toiseen oli mennyt, mutta hänellä oli vahvat epäilykset liittyen auringonpistokseen. Sillä mistä lähtien Sanji oli pyydellyt anteeksi sitä, että oli herättänyt hänet? Miekkamies mumisi vastaukseksi jotain selittämätöntä, joka etäisesti kuulosti samanlaiselta kuin “Ei se mitään.” ja hieraisi silmiään. Parempi kai etsiä hiljaisempi nukkumapaikka.
Vesihana avattiin.
Haukotellen ja venytellen Zoro sai väännettyä itsensä ylös tuolista. Yhä unisena hän suuntasi askeleensa kohti Sanjin auki jättämää ovea, tarkoituksenaan suunnata kohti laivan toisessa päässä olevaa tykkikantta. Siellä ei luultavasti olisi ketään...
Valuvan veden virta katkesi terävästi.
“Mitä helv-”
Mitään muuta Zoro ei ehtinyt sanoa ennen kuin Sanji oli jo napannut toisella kädellään kiinni hänen olkapäästään, vienyt toisen kätensä hänen niskansa taakse, kääntänyt hänet puoleensa ja painanut huulensa hänen huulilleen.
Tai no ei ihan huulille, vähän viereen. Sillä ei kuitenkaan ollut minkäänlaista merkitystä sydänjuuriaan myöten järkyttyneelle miekkamiehelle, jonka sydämen kehärummun tahti oli kiihtynyt lujemmaksi kuin yhdessäkään taistelussa elämästä ja kuolemasta.
Hän oli aina ajatellut Sanjin olevan kiinnostunut pelkästään naisista. Ja nyt hänellä oli vedenpitäviä todisteita asioiden toisesta olemuksesta.
Zoron järkyttyneessä mielessään kaikui pieni ääni, joka käski häntä vetämään Sanjin lähemmäs ja vastaamaan suudelmaan. Hän ei kuitenkaan totellut sitä, vaikka alitajuisesti olisi halunnutkin. Koko tilanne oli niin... epätodellinen! Zoro tiesi kasvojensa värin muistuttavan hyvin paljon kypsää tomaattia ja oli salaa kiitollinen siitä, että Sanji oli sulkenut silmänsä eikä näin vaatinut häntä katsomaan itseään silmiin.
Tunteiden pyörremyrsky raivosi ja riehui hänen sisällään, tuhoten kaiken tutun ja turvallisen ja sekoittaen korttipakan yhdeksi sekamelskaksi. Toinen puoli miekkamiehen mielestä halusi Sanjin pysyvän siinä ikuisesti, ja toinen toivoi, enemmän kuin mitään muuta, kokin lopettavan.
Samaan aikaan raivoavan pyörremyrskyn riehumisen kanssa voimistui myös outo rauhallisuuden tunne. Se pakotti pyörremyrskyn heikkenemään ja heikkenemään ja lopulta laantumaan kokonaan pois. Vasta silloin Zoro maistoi Sanjin huulien kirsikkaisen maun ja tunsi tämän pehmeän kielen lipaisevan ihoa hieman hänen ylähuulensa yläpuolelta. Haparoiden miekkamies painoi huulensa tiiviimmin vasten kokin huulia ja tunsi toisen otteen olkapäästään tiukkenevan aavistuksen verran.
Ja yhtä yllättäen kuin se oli alkanut, se myös loppui.

Muutaman askeleen perääntynyt Sanji loi ruskeiden silmiensä hermostuneen katseen Zoron tummempiin silmiin ja näki siellä saman hämmennyksen, kiusaantuneisuuden, pelon ja rakkauden, minkä tiesi paistavan omista silmistäänkin. Hänen oli pakko myöntää itselleen suudelman olleen kaikessa harkitsemattomuudessaan ja rohkeudessaan varsin miellyttävä, vaikka toisen järkytys oli tuntunut selvästi. Silti Sanji kieltäytyi katumasta sitä, mikä oli tehty.
Zoron hetkeksi laantunut shokki oli palannut takaisin, mutta ei yhtä voimakkaana kuin ennen. Hän ei kyennyt unohtamaan toisen huulien makua eikä sitä ihanaa läheisyyden tuntua, mutta silti häntä kalvoi muisto suudelmasta miehen – ja nimenomaan Sanjin – kanssa. Kysymykset syistä ja tarkoituksista pyörivät hänen mielessään polttavina, vastausta vaatien, ja vihdoin hän sai kerättyä tarpeeksi rohkeutta rikkoakseen vaivautuneen hiljaisuuden.
“Miksi?” Zoro kysyi ja säikähti saman tien omaa ääntään. Mistä lähtien hän oli kuulostanut tältä?
Vaikka kysymys tuli Sanjille tietynlaisena yllätyksenä, ei hänen tarvinnut miettiä vastausta turhan kauan. Se kun oli osittain totta.
“Sulla oli kermavaahtoa siinä.”

***