Title: Tunti ilman unta
Author: zin
Rating: K-7
Genre: romance, one-shot
Pairings: enemmän tai vähemmän lievä Zoro/Sanji
Warnings: --
Disclaimer: One Piece © Eiichiro Oda
Beta: Tora-chan

Summary: Zoro herää keskellä yötä, eikä syy ole lainkaan tavallinen... 8D

A/N: Kuku. <3

***

Oli aamuyö. Tummansinertävän meren aallot keinuttivat rauhallisesti pientä karavelia, ja itäisestä taivaanrannasta kajasti nousevan aamuauringon heikko valo. Ainoat kuuluvat äänet lähtivät aaltojen lempeästä liplatuksesta ja leudon tuulen keinuttamien köysien hiljaisesta narinasta. Lammaskeulakuvainen laiva oli ankkuroitu yhteen erään autiosaaren suojaisista lahdista, turvaan mahdollisilta myrskyiltä. Sillä vaikka meri oli nyt rauhallinen, ei se olisi sitä aina. Eikä varsinkaan täällä. Grand Linella, maailman meristä mahtavimmalla, sää ei totellut kenenkään käskyjä.
Mutta tänä yönä, päivän neljännen ja viidennen tunnin välillä, aallot pysyisivät matalina ja taivas pilvetönnä. Koko muu maailma nukkuisi yhden valvoessa.

Zoro, Olkihattupiraattien miekkamies, oli tapojensa vastaisesti päättänyt nukkua tänä yönä. Normaalisti hän nukkui päivisin ja käytti yöllisen ajan treenaamiseen, mutta johtuen kapteenin palavasta halusta päästä tutkimaan uutta saarta toveriensa kanssa, hän oli ajatellut nukkumisen olevan seuraavan päivän kannalta paras vaihtoehto. Väsyneenä kun eksyi vielä vähän tavallistakin helpommin. Eikä häntä liiemmin kiinnostanut harhailla yksikseen täysin tuntemattomalla maaperällä kenties jopa tuntikausia.
Hän siis oli jo ennen puoltayötä laskeutunut maston tikkaita myöten alas nukkumatiloihin, rojahtanut sohvalle, vetänyt peiton korviin ja nukahtanut. Ikävä kyllä Zorolle oli täysin mahdotonta nukkua paikallaan, joten hän oli yön aikana vaihtanut asentoa melkein jatkuvasti ja paikkaakin kerran. Pyöriessään tarpeeksi sitä kun tuppaa putoamaan lattialle. Ei sillä, että se olisi Zoroa haitannut; miehellä oli aivan uskomattomat unenlahjat ja tämä pystyi sekä nukkumaan että nukahtamaan vaikka melutaso olisi ollut reilusti yli sallittujen rajojen. Tosin tiettyihin asioihin hän kyllä heräsi. Niitä olivat välitön hengenvaara, väkivaltaiset herättämisyritykset sekä jonkun liiallinen läheisyys.
Tänä yönä hän oli herännyt viimeisimpänä mainittuun.
Yksi vähän muita korkeampi aalto oli keikauttanut Going Merryä ja saanut hänet raottamaan toista silmäänsä. Jo aikaisemmin Zorolla oli ollut inhottava tunne siitä, että joku oli aivan liian lähellä, mutta vasta nyt hän sai varmistuksen asialle. Heti tajuttuaan, kuka hänen vieressään nukkui, miekkamies järkyttyi sydänjuuriaan myöten.

Yksi: mitä hittoa toi yks tekee tossa? Kaksi: MIKS HELVETISSÄ SE ON NIIN LÄHELLÄ?!
Lähes kiinni hänen kyljessään nukkui laivan kokki Sanji. Zoro ei tiennyt, kuinka toinen oli edes päätynyt näin epätodennäköiseen nukkumapaikkaan (eikö kokki normaalisti nukkunut ihan rauhassa omassa riippumatossaan?), saati sitten päässyt kosketusetäisyydelle miekkamiehen huomaamatta. Tilanne oli kaikin puolin varsin kiusallinen. Zoro ei halunnut mitään muuta kuin päästä livahtamaan hiljaa pois, mennäkseen jatkamaan uniaan jonnekin muualle, mutta valitettavasti se ei ollut mahdollista. Hän nukkui oikealla kyljellään, selkä aivan kiinni seinässä ja Sanji oli niin lähellä, että pieninkin liikahdus tietäisi kosketusta. Ja silloinhan toinen voisi herätä. Ja sitten... Zoro ei edes halunnut ajatella seuraamuksia. Hän kuitenkin pystyi vaikka vannomaan, että luvassa olisi ainakin muutama kivulias potku sekä epämääräisiä, vihjailevia katseita muilta miehistön jäseniltä.
Asioita, joita hän viimeiseksi halusi.
Zoron pohtiessa kuumeisesti siistiä ja helppoa ulospääsyä tilanteesta, kokki teki jotain, mikä sai toisen vielä hermostuneemmaksi. Itse asiassa lähes paniikin partaalle.
Sanji ynähti, mumisi jotain, mistä Zoro ei saanut selvää, ja painoi päänsä toisen rintakehää vasten. Samalla hän liikahti muutenkin lähemmäs, mikä teki toisen olon vielä vähän enemmän kiusaantuneeksi. Siis jos se oli enää mahdollista.
Ainoastaan valtavan tahdonvoimansa avulla Zoro onnistui pitämään itsensä rauhallisena ja, ennen kaikkea, paikoillaan. Hänen mielessään huusi ääni, joka käski miestä tönäisemään toisen kauemmas, nousemaan ylös ja pakenemaan paikalta. Ja olemaan välittämättä seuraamuksista. Mutta syystä, josta miekkamiehellä itselläkään ei ollut harmainta aavistusta, hän ei halunnut tehdä niin.
Jollain mystisellä tavalla toisen läheisyys tuntui inhottavan sijasta ihanalta. Zoro ei muistanut, koska viimeksi oli tuntenut niin. Olisikohan ollut silloin kun hän ja Kuina olivat istuneet sen talon portailla ja tyttö oli puhunut avoimesti huolistaan? Ei, silloin se oli ollut erilaista. Poika oli epätoivoisesti halunnut tehdä vaikutuksen Kuinaan saadakseen tämän huomaamaan hänet. Nyt, kun toinen oli oikeasti aivan lähellä, tunnetta ei voinut sanoin kuvailla. Lämpöä, onnea, rakkautta – mitä, rakkauttako? Zoro ei tiennyt, oliko hän ihastunut Sanjiin jo aivan heidän ensimmäisellä tapaamisellaan vai ei – varmaa oli ainoastaan se, että vasta nyt hän kykeni myöntämään sen itselleen.
Hitaasti hän alkoi panna merkille asioita, joita ei ollut ennen huomannut. Kuulostiko toisen vaivoitta kulkeva hengitys tosiaankin samalta kuin länsituulen hiljainen humina Zoron kotisaaren kirsikkapuissa? Hän pani merkille myös Sanjin vaalean kullan väristen hiusten tuoksun: suloisen sekoituksen basilikaa, suolaa ja jotain maustetta, jonka nimeä Zoro ei tiennyt. Voimatta vastustaa kiusausta hän kohotti vasenta kättään ja hipaisi sormenpäillään toisen hiuksia.
Hitto, ei kellään voi olla tälläsiä!
Lukemattomia kertoja hän oli haaveillut saavansa olla näin lähellä toista. Silittää Sanjin silkinpehmeitä hiuksia, pitää toista sylissään ja halata lujasti, mutta ilman pelkoa toisen poislähdöstä. Kuiskata kerta toisensa jälkeen “Rakastan sinua”, tai sitten olla ihan hiljaa ja kertoa se toisilla tavoilla. Nyt koko tilanne tuntui olevan kuin suoraan hänen päiväunistaan (siis niistä vähemmän likaisista).
Jos tää on unta, niin mä en halua enää ikinä herätä.
Hyvin kevyesti Zoro silitti Sanjin hiuksia; ensin yhden kerran ja sitten, varmistettuaan toisen yhä nukkuvan, toisen. Ja kolmannenkin. Oljenvärisen kullan soljuessa hänen sormiensa lomitse Zoro tunsi olonsa onnellisemmaksi kuin pitkään, hyvin pitkään aikaan. Huoneessa oli aivan hiljaista, muttei ollutkaan: Sanjin, sekä riippumatoissa nukkuvien Luffyn, Chopperin ja Usoppin hengityksen äänet sekoittuivat aaltojen rauhalliseen liplatukseen, saaden aikaan melodioista unettavimman. Aamuyön hämärä viihtyi hyvin sisätiloissakin, eikä lähes läpitunkemattomassa pimeydessä nähnyt juurikaan eteensä. Ympäristön tapahtumat eivät jaksaneet kuitenkaan kiinnostaa Zoroa; tällä hetkellä hän välitti vain vierellään nukkuvasta Sanjista. Toisen hiusten epätodellisesta tunnusta, päästä painettuna hänen rintakehäänsä vasten ja siitä ihanasta lämmöstä, jota yksin nukkuvat eivät koe.
Zoro tiesi tilaisuuden ainutlaatuisuuden. Tällaista hetkeä ei kenties tulisi enää ikinä, mitä todennäköisimmin seuraava yö olisi aivan normaali. Nyt kun hän oli niin lähellä vastausta mieltään polttavaan kysymykseen (“Rakastatko?”), olisi tehtävä valinta. Osa hänestä halusi kaiken säilyvän muuttumattomana: hän tulisi tekemään vaikean matkansa yksin, ilman ketään rinnallaan ja ehkä sitten, vuosien päästä, hän saattaisi löytää jonkun. Toinen puoli taas tahtoi asioiden muuttuvan nyt; se tahtoi hänen herättävän vierellään uneksivan kokin ja kertovan tälle tunteistaan, oli se sitten miten vaikeaa tahansa.
Kumpikaan vaihtoehdoista ei miellyttänyt Zoroa: hän ei halunnut odottaa liian kauan, jäädä yksin kenties koko loppuelämäkseen, mutta juuri tämä hetki oli totuudelle liian aikainen. Sitä paitsi toinen nukkui. Ja nukkuvilta on paha kysellä mitään. Eivätkä syvästä unesta herätetyt ihmiset yleensä olleet mitenkään erityisen innokkaita vastaamaan minkään sortin kysymyksiin.
Siinä maatessaan Zoro teki päätöksensä, päätöksen, joka pitäisi. Hän halusi kertoa toiselle, ja vaikka erittäin suurella todennäköisyydellä vastaus olisi kieltävä, hän tekisi sen vielä tämän päivän iltana. Zoro tiesi, että valheessa eläminen olisi jatkuvaa kärsimystä, paljon mieluummin hän valitsi lyhyemmän piinan.
Illalla, auringon laskiessa läntiseen horisonttiin, hän kertoisi toiselle totuuden. Kahden kesken.

Kenties vain minuuttien, ehkä jopa tuntien (Zoron muutenkin heikko ajantaju oli kadonnut täysin) kuluttua Sanji vetäytyi hieman kauemmaksi, antaen miekkamiehelle mahdollisuuden paeta paikalta. Osittain helpottuneena, osittain pettyneenä kokin eleestä Zoro nousi varovasti istumaan. Huolimatta ajan kulumisesta ja auringon kohoamisesta itäisellä taivaalla, huoneen valaistus ei ollut muuttunut mainittavasti. Sama hämärä piti siellä yhä pesäänsä. Luffy, Usopp ja Chopper nukkuivat, yhtä rauhallisesti ja onnellisen tietämättöminä kuin aikaisemminkin sinä yönä.
Myös Sanji nukkui, nyt kierähtäneenä selälleen.
Jos mahdollista, niin vieläkin suloisempana kuin aiemmin.
Voimatta vastustaa kiusausta Zoro silitti vielä kerran Sanjin hiuksia.

Hän liikkui niin hiljaa kuin mahdollista, varoen herättämästä toisia. Toiseksi alimman askelman narahtaessa Zoro irvisti, kirosi hiljaa mielessään ja jatkoi kiipeämistä.
Toivottavasti kukaan ei heränny tohon. Luffyä ainakaan ei sais enää millään takasin nukkumaan...
Kannella oli autiota. Aallot liplattivat hiljaa, merituuli puhalsi kevyesti, eikä auringon ensimmäisiä säteitä joutuisi odottamaan enää kauan. Lokitkaan eivät vielä olleet hereillä. Ajatukset harhaillen Zoro käveli etukannelle kaiteen viereen, istahti alas ja painoi silmänsä kiinni. Vielä olisi runsaasti aikaa nukkua ennen aamiaista.

Kannen alla, minne nousevan auringon kajo ei yltänyt, kaikki nukkuivat yhä. Tai niin ainakin olisi voinut luulla. Hitaasti, kuin vasta heräten, Sanji raotti silmiään. Hän oli melkein nukahtanut Zoron lähdettyä. Uneksijan näytteleminen ei todellakaan ollut helppoa.
Mutta kala oli tarttunut syöttiin ja nyt pitäisi vain odottaa. Kelata siimaa juuri oikealla nopeudella, ettei saaliilla olisi mitään mahdollisuuksia päästä karkuun. Ja sen taidon hän osasi.
Sanji virnisti itsekseen vaihtaessaan asentoa.
Aivan liian helppoa.
Mutta hänen oli pakko myöntää, etteikö se olisi ollut tavattoman miellyttävää.

~fin~